Etusivu

Kevään 2024 vuosikokous

Kevään 2024 vuosikokous pidettiin Helsingissä lauantaina 13.4.2024 klo 14:00 alkaen Meeting Parkin kokoustiloissa, Salomonkatu 5 C, 2 kerros (Presidentti hotellin rakennus).

Kokouksen ohjelmassa oli perinteiset toimintakertomus ja talouskatsaus, hallituksen valinta ja jäsenmaksun vahvistaminen. Siru Lilja luopui poikkeuksellisen pitkästä toimintakaudesta (mukana jo vuodesta 1972, silloin tilintarkastajana) ja uudeksi varajäseneksi valittiin Katriina Aalto-Setälä. Terhi Laurila piti meille hienon stipendiaattiesityksen aiheena myrskyt ja rajuilmat (ukkonen), linkki esitykseen. Terhi väitteli tohtoriksi vuonna 2022 ilmatieteen alalta ja sukuseuran stipendi meni osaltaan tohtorinhatun hankintaan. Ohjelmassa oli myös lyhyt esitys Suomen Sukututkimusseuran palveluista ja verkkosivuista. Kokouksesta siirryimme Ravintola Skifferiin (Hesperiankadin ja Runeberginkadun kulmassa) iltaruokailua varten ja siitä vielä ennen oopperan ilta-esitystä saimme mahdollisuuden osallistua opastettuun kierrokseen oopperan tiloissa ja kulisseissa – tulipa paljon uutta ja ihmeellistä tietoa lavastuksen ja puvustuksen saloista (”movie magic ym.”). Illan päätti Kansallisoopperan näytös Verdin Simon Boccanegra johon saatiin mukaan vielä lähes 20 osallistujaa. Lämmin kiitos Arna Bertinille ruokailun ja oopperan järjestelyistä – saimme ohjelmasta hienon kokonaisuuden!

Kokouksen kuvia on myös Facebookissa: https://www.facebook.com/kokemaensetalat ja jatkossa niitä saadaan tarjolle myös Instagramin kautta, ohessa linkki kokouksen tunnelimiin: KS vuosikokous 13.4.2024 – Instagram kuvia

Onnittelut uudelle presidentille – kuuden vuoden kausi alkoi 1.3.2024

Sukuseura onnittelee lämpimästi Alexander Stubbia. Alex valittiin jännittävän toisen äänestyskierroksen jälkeen 11.2.2024 Suomen 13. presidentiksi ja aloittaa virassaan 1.3.2024. Menestystä vaativaan tehtävään!

Kevään 2023 vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin lauantaina 15.4.2023 Helsingin keskustassa, osoite: Meeting Park/Kamppi, Salomonkatu 5 C, 2 kerros (Presidentti hotellin rakennus, sisäänkäynti Kapin ostoskeskuksen puolelta, Goethe instituutin vierestä). https://venuu.fi/tilat/meeting-park-kamppi-class

Ennen kokousta (klo 12:00 alkaen) oli tarjolla lounasta, menu:

  • Satokauden marinoitu kasvissalaatti, talon leipä
  • Maissikana tummalla omenakastikkeella & kasvisohratto / kasvisvaihtoehto
  • Porkkanakakku & vanilja cremé
  • Kahvi/tee

Vuosikokouksessa valittiin nykyinen puheenjohtaja ja hallituksen erovuoroiset jäsenet uudelle kaudelle. Kokouksen jälkeen jatkoimme Kansallismuseoon, jossa oli tarjolla opastettu kierros Suomen tarina -näyttelyssä.

Ilmoittautumiset vuosikokoukseen: https://bit.ly/Kokemaen_Setalat_2023

puhelimitse: Siru Lilja (040-721 5791 / (09) 728 7593), Risto Setälä (050-5577858) tai sähköpostilla: Yrjö Kaimio (yrjo.kaimio@eduvantaa.fi) / kokemaen.setalat@gmail.com viimeistään to 6.4.2023. Lounasmaksut yhdistyksen tilille viimeistään 11.4.2023 (Nordea FI74 1347 3000 2520 92)

Parhain terveisin koko sukuseuran hallituksen puolesta, Risto Setälä, puh.joht.

Aineistot:

Syksyn 2022 kuulumisia

Syksyinen tervehdys kaikille sukuseuran jäsenille. Hallitus piti järjestäytymiskokouksen maanantaina 24.10.2022 Siru Liljan luona Helsingin Veräjämäessa. Kaikki hallituksen jäsenet pääsivät mukaan hybridi-kokoukseen, suurin osa paikan päälle ja osa Google Meet -etäyhteyden kautta. Sovimme kokouksessa ensimmäisiä suuntaviivoja tulevalle toimintavuodelle. Markku Aalto-Setälä jatkaa varapuheenjohtajan tehtävissä, sihteerinä Yrjö Kaimio ja taloudenhoitajana Kaisa Puusola. Jaana Aalto-Setälä lupautui ottamaan jatkossa isompaa roolia viestinnän kokonaisuuteen (mm. Facebook ja nämä Word Press -verkkosivut) Tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa Mari Lilja on hallituksen luottohenkilö (tässä toki kaikki muutkin hallituksen jäsenet kantavat kortensa yhteiseen kekoon). Uutena jäsenenä mukaan tuli myös Arna Bertin, joka näin ottaa kapulan Aarne Bertinin pitkän hallitusuran jälkeen (vuodesta 2004 alkaen). Uuden hallituksen tiedot. Kokouksessa ideoitiin seuraavaa vuosikokousta ja kolmesta hyvästä ehdotuksesta päästään valitsemaan lähaikoina se jota lähdetään toteuttamaan.

Päivitys kevään kokouksen aineistoihin: Maria Pirttivaara DNA

Muistio Katajanokan kokouksesta

Kevään vuosikokous Katajanokan kasinolla lauantaina 23.4.2022

Hyvä sukulainen!

Tervetuloa vuosikokoukseen Helsinkiin, Katajanokan Kasinolle lauantaina 23.4.2022 klo 15.00 alk., tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja sekä kuulemaan mielenkiintoisia esityksiä ja juhlimaan seuran 77-vuotista taivalta. Yhdistyksemme on yksi Suomen vanhimmista sukuseuroista. Se perustettiin 23.4.1945 ja kokoontui samassa paikassa eli Katajanokan Kasinolla edellisen kerran 1. vuosikokouksen merkeissä 2.3.1946, läsnä silloin 71 jäsentä.

Vuosikokouskutsu ja ohjelma tarkemmin ohessa (ks. linkit). Muistattehan ilmoittautumiset 11.4. mennessä. Tapaamisen osalta noudatamme luonnollisesti kaikkia ohjeita koronan suhteen. Koronarajoitukset ovat poistuneet jo lähes kokonaan ja tilanne paranee edelleen kohti huhtikuuta mennessä. Tapaamisiin siis Helsingissä huhtikuun lopulla ja toivottavasti myös suvun omassa Facebook-ryhmässä (linkki löytyy täältä kokemaensetalat.fi/wp + suoraan: https://www.facebook.com/groups/64852741343/) , sivuilla mm. mahdolliset viimeiset tarkennukset 77 v-juhlaa koskien.

Ilmoittautuminen suoraan lomakkeella (11.4.2022 mennessä): https://bit.ly/kokemaensetalat  

Lauantai 23.4.2022

14.30-15.00    Ilmoittautuminen paikan päällä
15.00-15.30    Yhdistyksen vuosikokous Merisalissa + muut esille tuotavat asiat

15:30 – 16:30  Esityksiä, ohjelmaa, mm.

  • Kokemäen Setälät ry, juhlapostimerkin julkistus
  • Kokemäen Setälät 500 vuotta, vuoden 1955 kokouksen filmitallenne
  • DNA-tutkimus osana sukutukimusta, FT (fys.), MBA Marja Pirttivaara
  • Helmi Krohnin ihmeellinen elämä (kirjan esittely), Hilkka Oksama-Valtonen

16.30-17.00     Vapaata seurustelua
17.00-21.00     Kokemäen Setälät ry 77 v -iltajuhla (aikuiset 60 €, lapset 4-12 v. 30 €, alle 4 v 0€)
                        Buffet-illallinen, sis. alkujuoma, lasi viiniä (lisäjuomat baarista omakustanteella)

Alkupalat, pääruoka joko paistettua siikaa, pinaatti- perunapaistos ja savuvoikastiketta tai salviavoissa paistettua ranskalaista maalaiskananrintaa ja tummaa siiderikastiketta, jälkiruoka: Piimäpannacotta metsämarjoja ja punajuuri-hunajamurua.

Ohjelmassa hyvän ruoan ja juoman lisäksi puheita, musiikkia, videotervehdyksiä maailmalta, seurustelua, historiaa, valokuvien katselua ja ottoa ym. ym.
           
Iltajuhlan buffet-illalliselle mahtuu 80 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Vaatesäilytys sis. osallistumismaksuun, jota sukuseura tukee. Alueella rajallisesti pysäköintitilaa ja paikat maksullisia (EasyPark tai automaatti), suositellaan julkisten kulkuneuvojen käyttöä, raitiovaunut 4 ja 5).

Ilmoittautumiset vuosikokoukseen ja juhlaillalliseen
Huom: valintana pääruoka ja ilmoitus mahdollisista ruoka-aineallergioista. Siru Liljalle, Risto Setälälle
tai Yrjö Kaimiolle, tai seuran sähköpostiin (kokemaen.setalat@gmail.com) viimeistään 11.4.2022.
ks. uuden hallituksen tiedot.

Voit myös ilmoittautua suoraan verkossa oheisella lomakkeella (jokainen henkilö erikseen):
https://bit.ly/kokemaensetalat  

Iltajuhlan maksut tulee suorittaa seuran tilille (Nordea FI74 1347 3000 2520 92) viimeistään 13.4.2022, maksun lisätietoihin selkeä merkintä keitä maksu koskee.

Syksyn 2021 kuulumisia – uusi hallitus, uudet säännöt & kevään 2022 ohjelmaa

Syksyinen tervehdys kaikille sukuseuran jäsenille. Hallitus piti järjestäytymiskokouksen syyskuun alussa Korona-tilanteen helpottuessa Siru Liljan luona ja sovimme samalla ensimmäisiä suuntaviivoja tulevalle toimintavuodelle. Osa hallituksen jäsenistä oli paikalla Teams-yhteydellä, joten tällainen hybridi-malli tuli samalla todettua toimivaksi. Markku Aalto-Setälä siirtyi varapuheenjohtajan tehtäviin (edelleen työn alla mm. sukutietokanta ja seuran Facebook-sivut), sihteerinä jatkaa Yrjö Kaimio ja taloudenhoitajaksi valittiin Kaisa Puusola. Sovimme myös uudesta roolista, eli tapahtumavastaavana aloitti Mari Lilja (vuosikokouksen järjestelyt ym. – tässä toki kaikki muutkin hallituksen jäsenet kantavat kortensa yhteiseen kekoon). Osa rooleista ja tehtävistä tarkentuu vielä loppuvuoden 2021 / kevään 2022 aikana (myytävät tuoteet, yhteystietojen ylläpito ym.) Uuden hallituksen tiedot.

Sukuseuran säännöt uudistettiin kesän kokouksessa. Lisäyksenä aiempaan oli mahdollisuus järjestää sekä vuosi- että hallituksen kokoukset tarvittaessa osittain sähköisesti (toivottavasti tällaista Korona-ajan kokonaan sähköistä tilannetta ei enää jatkossa kuitenkaan tule). PRH on hyväksynyt sääntömuutoksen 27.12.2021 (uudet säännöt löytyy etusivun linkin takaa).

Koronan takia kolmasti siirtynyt, sukuseuran 75-vuotissta taivalta juhlistava vuosikokous ollaan nyt lopulta pitämässä Katajanokan kasinolla, lauantaina 23.4.2022 alkaen klo 15.00. Tämä jo nyt tiedoksi ja kalenteriin vietäväksi!

Oikein mukavaa vuoden lopun aikaa, t. Risto Setälä

Kokemäen Setälät ry:n vuosikokous pidettiin tiistaina 1.6.2021 klo 19:00 alkaen etäkokouksena (Teams, linkki toimitetiin ilmoittautuneille).

KS vuosikokouksen etäosallistujia

Vuosikokous 1.6.2021 (Teams-kokous)

Markku Aalto-Setälän kommentteja kokouksen jälkeen: Sukuseuran ensimmäinen suku/vuosikokous sähköisessä muodossa saatiin toteutettua pienien teknisten alkuvaikeuksien kautta onnistuneesti, suurin osa mukana myös kuvayhteyden kera. Koronan siirtämästä vuoden 2020 kokouksesta johtuen valittavana olivat kaikki hallituspaikat ja toiveidenkin mukaisesti vaihtoja tuli: 11 vuoden pj-kauden jälkeen olin ilmoittanut luopuvani ko. roolista ja uudeksi pj:ksi valittiin Risto Setälä. Onnittelut Risto! Tulin valituksi jatkamaan hallituksen jäsenenä, muina uusina jäseninä Mari Lilja (Siru Liljan tilalle, joka varajäseneksi) sekä Jaana Aalto-Setälä, Jari Aalto-Setälän tilalle. Muut hallituksen jäsenet valittiin jatkoon eli Aarne Bertin, Kaisa Puusola, Markku Tamminen, Harri Mäkitie sekä Yrjö Kaimio. Laura Aalto-Setälä on uusi 2. varajäsen, Matti Aalto-Setälän jäätyä myös pois. Toiminnantarkastajina jatkavat aiemmat eli Mikko Setälä ja Merja Aalto-Setälä. Hallitus valtuutettiin viemään uudet säännöt hyväksyntään esitetyssä muodossa (mm. sähköisten kokousten mahdollistaminen jatkossa, toiminnantarkastajan nimikkeet). t. Markku Aalto-Setälä (ote Facebook ryhmän keskustelusta).

Linkki kokouksessa esitettyyn videoon (KS vuosikokous kesäkuussa 1955, kuvaaja Mikko Aalto-Setälä): KS vuosikokous 1955 (8 min video)

Kutsu: Tervetuloa vuosikokoukseen netin välityksellä, Teams-palvelua tai vast. hyödyntäen, tiistaina 1.6.2021 klo 19 alkaen, tapaamaan sen välityksellä vanhoja ja uusia tuttuja ensimmäistä kertaa sähköisesti. Seuran perustamisen jälkeinen 1. vuosikokous järjestettiin 2.3.1946, siis vähän yli 75 vuotta sitten, läsnä tällöin 71 jäsentä. Saa nähdä, montako suvun edustajaa saadaan puolestaan mukaan tähän sukuseuran historian 1. nettimuotoiseen kokoukseen! Toteutustavasta johtuen mukaan saattaa olla tulossa myöskin ensimmäistä kertaa edustusta jopa toiselta puolelta maapalloa.

Vuosikokouskutsu ja sen ohjelma on tarkemmin jäsentiedotteen lopussa (ks. liite). Tapaamisiin siis ”linjoilla” silloin ja toivottavasti jatkossa säännöllisesti myös joko sukumme omassa tai senaattorisukujen yhteisessä Facebook-ryhmässä. Suvun oma ryhmä erityisesti toimii vuositapaamisten välisenä väylänä jatkossakin ja juuri sinne tulee sähköpostilähetyksen lisäksi linkki kokoukseen ja mahdolliset viimeisen tarkennuksen ko. nettikokousta koskien.

Vuosikokouksen ohjelma

 tiistai 1.6.2021

  • 18.00-18.30     Hallituksen kokous (vain hallituksen jäsenet ja varajäsenet).
  • 18.45-19.00    Ilmoittautuminen/yhteyksien testaus nettikokouksessa
  • 19.00-19.30    Yhdistyksen vuosikokous netin välityksellä, v. 2020 ja 2021 asiat erikseen
  •                         Muut esille tuotavat asiat: sääntöuudistusesitys
  •                         Kokemäen Setälät 500 vuotta, vuoden 1955 elokuvatallenne kokouksen päätytty
  • 19.45- Vapaata seurustelua netin välityksellä

Ilmoittautumiset vuosikokoukseen mielellään joko tal.vast. Risto Setälälle (kokemaen.setalat@gmail.com, 050-5577858) tai siht. Yrjö Kaimiolle (yrjo.kaimio@eduvantaa.fi). viimeistään la 29.5.2021, vuosikokouksen kokouskutsulinkin lähettämästä varten. Linkki tulee jakoon myös seuran FB-sivuille. Teams- tai vast. yhteyttä pääsee ennakkoon testaamaan jo su 30.5. klo 19-19.30, ilmoittautumisen vahvistusviestissä ja FB-sivuille tulevaa linkkiä käyttäen.

Kokouksen liiteaineisto:

Linkki Facebookissa oleville sukuseuran sivuille:  https://www.facebook.com/groups/64852741343/

Parhain keväisin sukuterveisin koko sukuseuran hallituksen puolesta,

Markku Aalto-Setälä, puh.joht. 2019 – 2020 (kyseessä viides ja nyt tod. näk. viimeinen 2 v -kausi)

Aiempaa aineistoa:

Vuosi 2019:

Kutsu vuosikokoukseen ja perinnematkalle (lauantaina 8.6.2019) :

  • Suuntaamme yhteisellä bussilla Kiasman pysäkiltä klo 9:00 itäiselle Uudellemaalle, tarkoituksena on seurata taas E.N. Setälän jalanjälkiä ja tällä kertaa käydä niillä paikolla, joissa Emil Nestor oli paossa vuoden 1918 keväällä kun senaattorit joutuivat poistumaan Helsingistä sisällissodan alta.
  • Vierailemme mm. seuraavissa  paikoissa:
    • Kulloon kartano (1)
    • Treksilän kartano (2, ohiajo)
    • Prestbacka, Askola (3) ja Hovi-tila (lounas 11.30-, kokous klo 12:30-)
    • Skavarbölen kylä (4)
    • Emäsalon maja (5)
    • Haikon kartano (6)
    • Ilolan kartano (X ohiajo)

Lisätietoa oheisessa jäsenkirjeessä (kokouksen ohjelma, lounasvaihtoehdot, hinnat), matkakuvauksessa (aikataulu, reittti, matkan hinnat) ja vuosikokouksen esityslistassa.

Katso myös  tietoa Facebookinssa seuran omilla sivuilla.

Ilmoittautumiset matkalle + kokoukseen – 19.5.mennessä:

Ilmottautumiset pelkkään kokoukseen (+ lounaalle) – 19.5. mennessä:

Tervetuloa mukaan matkalle & kokoukseen – luvassa on mielenkiintoista ohjelmaa!


Aiempien vuosikokousten kuulumisia:

Sukuseuran vuosikokous pidettiin lauantaina 3.3.2018 Järvenpään seurakuntaopistolla, osoitteessa Järvenpääntie 640. Paikalla oli 16 jäsentä. Ohjelmassa oli varsinainen vuosikokous, Stipendiaattiesitys (Sofia Aalto-Setälä, joka kertoi vaihto-opinnoista Englannissa) ja E.N. Setälä -näyttelyyn tutustuminen. 

Vuosi 2017 oli todellinen erikoisvuosi, ei vain sukuseuramme, vaan koko maan kannalta, kun Suomi juhli 100-vuotista itsenäisyyttä. Kokoonnuimme 10.6. ensin Kokemäen vanhan yhteiskoulun tiloissa vuosikokouksen merkeissä, josta jatkoimme istuttamaan Suomi 100 -kuuset (3 kpl) itsenäisyyssenaattorillemme E.N. Setälälle Setälä-aukiolle, hänelle vuonna 1998 paljastetun muistomerkin viereen. Vuosikokouskahvit nautittiin sitten Sonnilassa, jossa myös istutettiin vastaava muistokuusi. Kakkukahvien ja jutustelun nauttimisen ohessa kuultiin vuosikokouksessa stipendin saaneen Juha Aalto-Setälän soittoesitys.

Vuoden 1917 itsenäistymisprosessissa oli vahvasti mukana siis oma senaattorimme, E.N. Setälä, yhdessä 10 muun senaattorin kera. He edustivat 10 eri sukua, sillä kyseisessä Itsenäisyyssenaattina tunnetussa senaatissa Castrén-suku oli edustettuna kahdella senaattorilla. Castrénin suvun ideasta ja heidän johdollaan vietiin eteenpäin juhlavuoden valmisteluja, jotka huipentuivat sukujen yhteiseen tapahtumaan 2.12.2017 Säätytalolla ja valtioneuvoston linnassa.

Eri hankkeiden etenemistä ja muutenkin kuulumisia vuosikokousten ja jäsentiedotepostitusten välillä seuraat helpoiten netissä, joko sukusivujen tai Facebookin avulla – tervetuloa niiden käyttäjäksi, jos et vielä ole. Kustannusmielessä pyrimmekin jatkossa suosimaan entistä enemmän kyseisiä sähköisiä jakeluja ja sähköpostia, perinteisen kirjepostin sijaan, ajan henkeen.

E.N.S-muistokuusen istutus Järvenpäässä la 16.9.2017 klo 14.00
==========================================================

Kesäkuussa Kokemäellä järjestetyn sukuseuramme vuosikokouksen yhteydessä istutettiin muistokuusi itsenäisyyssenaatorillemme E.N. Setälälle sekä Kokemäen keskustaan että Sonnilan sukutilalle. Lauantaina 16. syyskuuta klo 14.00 istutetaan kuusi myös Järvenpään Seurakuntaopiston maille, paikalle jossa 1930-luvulla oli Setälän omistama Toimela-tila.
Tilaisuudessa istutustapahtuman ja lyhyiden puheiden jälkeen kahvitarjoilu ja mahdollisuus tutustua E.N.S-aiheseen näyttelyyn. Kokoontuminen opiston edustalla, osoitteessa Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää. Tilaisuuteen saapuvia pyydetään ilmoittautumaan
puheenjohtajalle email-osoitteeseen mas@kolumbus.fi, mielellään viimeistää ma 11.9.

Maanantaina 18. syyskuuta kello 15
==================================

Seuraava senaatorien yhteinen Itsenäisyyden 100-vuotismuistokuusen istutus tapahtuu Helsingin Kaivopuistossa 18.9. klo 15 alkaen.

Helsingin kaupunki lahjoittaa ja istuttaa kuusen, itsenäisyyssenaattorien suvut lahjoittavat paaden ja kilven, johon tulee Suomen vaakuna ja teksti:

Suomen kansan on astuttava
muiden maailman kansojen rinnalle
itsenäisenä kansakuntana.
Itsenäisyysjulistuksesta 4.12.1917

Finlands folk bör träda i ledet
bland världens övriga folk
som en oavhängig nation.
Ur självständighetsförklaringen 4.12.1917

Samalla paikalla Kaivopuistossa seisovat myös vuonna 1917 sekä 1967 istutetut muistokuuset paasineen. Kaikki ovat tervetulleita juhlistamaan tilaisuutta. Tarkka paikka on välittömästi ravintola Kaivohuoneen pohjoispuolella.

Kuulutko sukuuni 7.-8.10.2017
=========================

Itsenäisyyssenaatin suvut ovat esillä omalla yhteisosastolla Kuulutko sukuuni -tapahtumassa viikonloppuna 7.-8.10. Vantaan Hiekkaharjussa, Vantaan ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipisteessä, osoitteessa Tennistie 1. Tapahtuma on auki la 10-17 ja su 10-16 ja siihen on vapaa
pääsy.

Lue lisää:
http://www.vantaanseudunsukututkijat.net/kuulutko-sukuuni-tapahtuma/

Itsenäisyyssenaattorien sukujen juhla 2. joulukuuta 2017
========================================================

Juhlatilaisuus on Helsingin Säätytalolla kello 13.00 alkaen. Ovet aukeavat tuntia ennen, siis kello 12.00, ja kaikkien ennakkoon ilmoittautuneiden toivotaan olevan paikalla hyvissä ajoin, sillä mm. vaatenaulakolle tulee varmasti jonoa. Säätytalon osoite on Snellmaninkatu 9 – 11, 00170 Helsinki.

Säätytaloon mahtuu noin 600 henkeä. Senaattorien sukuja on kymmenen, joten kullekin suvulle on varattu suvun kokoa vastaava kiintiö. Setälä-suvun kiintiö on nyt 75 henkeä. Siinä tapauksessa että ilmoittautujia on enemmän kuin tuo 75, valitaan osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä. Järjestelmään tullee jonotusmahdollisuus,
siltä varalta että osallistujamäärää kasvatetaan tai joltakin suvulta jää kiintiöstä paikkoja varaamatta.

Saapumisen yhteydessä tarjotaan lasillinen kuohuviiniä. Ohjelma alkaa tervetuliaissanoilla kello 13.00, joita seuraa Suomi100/valtiovallan tervehdys ja lopuksi on professori Martti Häikiön juhlaesitelmä Suomen itsenäistymisen kohtalonhetkistä. Ohjelma kestää yhteensä noin 45
minuuttia. Sen jälkeen on tarjolla kahvia tai teetä, pieni suolapala ja täytekakkua. Pyydämme huomioimaan, että istumapaikkoja on erittäin rajoitetusti. Tilaisuus on juhlava. Tumma puku ei ole vaatimuksena, mutta toivomme kuitenkin juhlavaa pukeutumista.

Valtioneuvoston juhlasaliin tutustuminen tapahtuu ohjelman jälkeen noin 50 hengen ryhmissä (kokonaismäärä vain noin puolet Säätytaloon mahtuvista). Juhlasaliin pääsevät vain ennalta
osallistumisilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautuneet (ohje yllä). Juhlasali on valtioneuvoston (entisen senaatin) rakennuksessa ja sinne on Säätytalolta noin 100 metrin matka. Valtioneuvoston ovella tarkastetaan henkilöllisyys, joten henkilöllisyystodistus on oltava
mukana.

Sukuseuran oma juhla 2.12.2017 klo 17 alkaen
============================================

Kokemäen Setälät on varannut käyttöönsä em. tapahtuman jälkeen tilan Suomen Kirjallisuuden Seuran tiloista osoitteessa Hallituskatu 1, Helsinki. Tilaan voidaan ottaa 70-100 henkeä ja kyseiseen illallistilaisuuteen otetaan ilmoittautumiset vastaan sähköpostitse myöhemmin syksyllä. Ohjelman suunnittelu on työn alla ja siitä tiedotetaan tarkemmin eri sähköisiä kanavia käyttäen niin pian kuin mahdollista.

Em. jo päätettyjen tilaisuuksien lisäksi ollaan järjestämässä suvulle suunnattu kiertokävely Helsigin Hietaniemen hautausmaalle, sinne haudattujen itsenäisyyssenaatorien haudoille, ajankohta syys-lokakuun aikana Seuraa siis seuran www-sivuja tai Facebook-ryhmää!

Hyvää syksyä Suomi100-teeman merkeissä koko sukuseuran hallituksen puolesta, nähdään eri tapahtumissa!

Vuoden 2017 vuosikokous pidettiin Kokemäellä 10.6.2017

 
 
 
 
 

Vuosikokouksen ohjelma – Lauantai 10.6.2017 – ohjelmassa:

11.30-12.00   Seppelten lasku suvun haudoille, Kokemäen kirkon hautausmaa, Tulkkilantie 21
Hallituksen kokous (vain hallituksen jäsenet ja varajäsenet lounaan yhteydessä)

Kokemäen vanha yhteiskoulu, Tulkkilantie 16 b

13.00-14.00    Ryhmäkuvan otto ennen vuosikokouksen alkua
Kokemäen kaupungin tervehdys
Yhdistyksen vuosikokous  koulun salissa

Suomi 100 -stipendit / Kokemäen Setälät
Infoa Itsenäisyyssenaatin sukujen yhteisestä juhlasta 2.12.2017, Säätytalo, Hki

Kuulutko sukuuni 2017 / Vantaa ja Itsenäisyyssenaattorien kuuset / Kaivopuisto, Hki
Muut esille tuotavat asiat
14.00-15.00   Itsenäisyyssenaattorin muistokuusien istutus, Setälä-aukio

Siirtyminen Sonnilaan (Setäläntie 41, Kokemäki)

Itsenäisyyssenaattorin muistokuusien istutus, Sonnila

Kahvit ja seurustelua sukulaisten kesken, mahdollisia esiintymisiä

Sukutuotteiden ostomahdollisuus (viiri, sulkijamerkki, postimerkit)

Perinneaineiston keräämistä, jutustelua ym. ohjelmaa

Suomi 100 – itsenäisen Suomen juhlavuosi 2017 ja Itsenäisyyssenaatin suvut

Kokemäen Setälät ry on mukana itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumissa teemalla ”Itsenäisyyssenaatin suvut” ja tähän liittyvä sukujen tapaamien  on myös huomioitu Suomi100 -sivuilla.

Erityisesti joulukuun ensimmäinen viikko 2017 tulee käsittämään joukon tapahtumia joissa olemme vahvasti mukana, mutta pitkin koko kuluvaa juhlavuotta on aikataulutettuna erinäisiä tapahtumia, tilaisuuksia ym., joissa itse kukin suvun edustaja voi kantaa kortensa kekoon yhteisen juhlavuotemme merkeissä. Sukuseuran hallitus tulee käsittelemään aihetta alkuvuoden kokouksissaan ja jäsenistölle tulee tarkempaa tietoa niin kevään jäsentiedotteen, näiden kotisivujen kuin Facebook-ryhmänkin kautta. Tervetuloa siis mukaan yhteiseen juhlaan!

suomi100-logo


Itsenäisyyssenaattina tunnettu Svinhufvudin senaatti antoi 4. joulukuuta 1917 esityksen Suomen julistautumisesta itsenäiseksi Venäjästä. Suomen eduskunta hyväksyi esityksen 6. joulukuuta 1917.

Kyseisen senaatin 11 senaattoria edustivat 10 eri sukua: Arajärvi, Castrén, Frey, Kallio, Louhivuori, Pehkonen, Renvall, Setälä, Svinhufvud ja Talas. 2 senaattoria tuli  Castrén-suvusta ja yhteisen tapaamisen idea onkin lähtöisin heiltä. Kaikkien em. sukujen edustajat on tavoitettu ja yhteisen työryhmän kokoontumisten pohjalta olemme järjestämässä näiden sukujen nykyisille jäsenille yhteistä tapaamista ja juhlaa juuri ennen itsenäisyyspäivää: Itsenäisyyssenaattien suvut kokoontuvat Helsingin Säätytalolle lauantai-iltapäivänä 2.12.2017 – tarkemmat ohjeet tulevat myöhemmin. Tilaisuuden aikana on Säätytalon lisäksi mahdollisuus päästä näkemään myös valtioneuvoston juhlahuone, jossa itsenäissyysjulistus allekirjoitettiin.

Kyseisenä allekirjoituksen merkkipäivänä ollaan järjestämässä toinen rajatumpi tilaisuus, jossa mm. palkitaan 100visio.fi-hankkeena tunnetun, oppilaitoksille suunnatun uuden Itsenäisyysjulistus 2017 -kilpailun voittaja. Lisätietoa: http://www.100visio.fi/

its_senaatti_kuva

E.N. Setälällä oli merkttävä rooli juuri itsenäisyysjulistuksen valmistelussa, onkin yleisesti todettu, että se on hyvin pitkälle juuri oman senaattorimme käsialaa.

its_julistus_1917

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi tulee suunnitelmien mukaan näkymään myös mm. seuraavilla tavoilla:

  • sukujen järjestämät omat, suvuille suunnatut tai yleiset juhlavuoden teemaan liittyvät tilasuudet (mm. Kokemäen Setälien vuosikokous/tapaaminen, Kokemäen Setälien juhlaillallinen 2.12.2017-yhteistapaamisen jälkeen)
  • senaattorien syntymäpäivien huomiointi liputusten muodossa läpi vuoden, päivät: 19.1. (Renvall), 27.2. (Setälä), 10.4. (Kallio), 28.5. (Pehkonen), 7.6. (Frey), 10.6. (Castrén A), 15.6. (Talas), 25.7. (Arajärvi), 18.9. (Louhivuori), 14.2. (Castrén J) ja 15.12. (Svinhufvud).
  • senaattorien juhlvuoden kuusien istutukset (sukujen omat tapahtumat sekä sukujen yhteinen)
  • yhteisesiintyminen vuoden 2017 Kuulutko sukuuni -tapahtumassa lokakuulla
  • muut mahdolliset tilaisuudet

Yhteiset Suomi100-teemalla olevat Itsenäisyyssenaattien suvut -tapahtumat aloittaa Castrén-suvun järjestämä, Meeri Castrénin 100-vuotispäiväkonsertti Kauniaisten kirkossa su 22.1.2017 klo 16 alkaen. Esiintyjinä konsertissa urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi, mezzosopraano Maria Kettunen, basso Jyrki Kettunen sekä piano Hans-Otto Ehström. Ohjelma 20 € ovelta.

Lisätietoa myös Facebook-palveluun perustetun sukujen oman suljetun ryhmän kautta: Itsenäisyyssenatin suvut 2017. Suvun jäsen, lähetä pyyntö liittyä ko. ryhmään palvelussa!

Kotuksen sivuilla kiinnostavaa tietoa ja linkkejä myös E.N. Setälään liittyen, ks.  http://www.kotus.fi/nyt/teemakoosteet/sanoin_saavutettu_satavuotias_suomi/sanoin_saavutettu_1910-luku#ajan_hahmo_e._n._setala

Kokemäen Setälät ry on jo vuonna 1945 perustettu sukuyhdistys. Sen kotipaikkana on Kokemäen kaupunki ja virallinen kieli on suomi. Perustamiskokous pidettiin 23.4.1945, joten vuonna 2015 seurallemme tuli täyteen pyöreät 70 vuotta. Yhdistysrekisteriin seura on merkitty 5.4.1946. Olemme Suomen vanhimpien sukuseurojen joukossa. Yhdistysrekisterissä on vain neljä meitä vanhempaa yhdistystä, joiden nimessä on ”sukuseura”. Seuramme tarkoituksena on suvun perinteiden vaaliminen.

Suvun tunnuksena käytetään suvun vanhoista puumerkeistä sovellettua merkkiä (Z), jonka pohjalta seura otti käyttöön heti 1940-luvulla taiteilija Germund Paaerin piirtämän suvun vaakunamerkin (esillä sivun yläkulmassa).

Suvun vanhin tunnettu todennäköinen kantaisä Heikki Sonni mainitaan Kokemäen laamanninkäräjien lautamiehenä 15. päivänä maaliskuuta 1455. Ensimmäinen täysin varma esi-isä Mikko Sonni esiintyy Satakunnan vanhimmassa maakirjassa vuonna 1540 Kokemäellä Sonnin talon isäntänä. Suku otti 1600-luvulla Setälän nimen. Sukuseuran jäseneksi voi liittyä sääntöjen mukaisesti em. Mikko Sonnin jälkeläinen ja tämän puoliso.

Seuran vuosipäivää vietetään suvun merkkihenkilön, E. N. Setälän syntymäpäivänä 27. helmikuuta ja vuosittainen virallinen sukukokous pidetään sen mukaisesti ko. päivän lähettyvillä tai sitten kesäkokouksena jossakin päin Suomea, suvun edustajaan, suvun historiaan tms. liittyen.

Suku vietti 550-vuotisjuhliaan 11.6.2005, paikkana Emil Cedercreutzin museo Harjavallassa. Samalla juhlittiin sukuseuran 60-vuotistaivalta.

Vuonna 2014 tuli kuluneeksi 150 vuotta E.N. Setälän syntymästä ja tämä huomioitiin mm. Liivinmaalle suuntautuneella juhlamatkalla (ks. valokuvat). Vuoden 2014 vuosikokous pidettiin 1. maaliskuuta Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) tiloissa Helsingissä, ks. uutiset.

Sukukokous kesällä 2009 Vehkalahden tilalla Laviassa.
Sukukokous kesällä 2009 Vehkalahden tilalla Laviassa.