Kokemäen Setälät ry
Uutisia

 

1455-2014

   

 


Etusivu


Sukuhistoriaa

Säännöt

Hallitus

Kuvia

Uutisia

Linkkejä

 

(In English)

 


Sukukokousuutisia

Sukuseuran vuosikokous - la 1.3.2014 klo 13
Kotimaisten kielten keskus, Helsinki

Alkanut vuosi on seuran erikoisvuosi, sillä 27.2.2014 tuli kuluneeksi 150 vuotta suvun tunnetuimman
merkkihenkilön,valtioneuvos Emil Nestor Setälän syntymästä.

Seuran vuosikokous järjestettiin teeman mukaisesti lauantaina 1.3.2014 Kotimaisten kielten keskuksessa (Kotus),
Helsingin Kaisaniemessä.

Tilaisuuden aluksi keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi, piti esityksen Kotimaisten kielten keskuksen
toiminnasta sekä E.N. Setälän roolista.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Jäsenmaksuksi vahvistettiin 15 €/jäsen. Kaikki hallituksen
erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen (kokoonpano v. 2014-2015 ilmenee reunan linkin takaa).

Seura on teettänyt juhlavuoden kunniaksi modernin uusintaversion v. 1964 E.N. Setälän postimerkistä, sekä 1. että 2. lk:n merkkinä. 10 merkin arkkeja on tilattavissa postimaksu huomioiden omakustannushintaan sihteerin kautta.

Kesäkuulle on suunnittelu matka Viroon ja Latviaan, E.N. Setälän jalanjäljille. Aiheesta on kerrottu tarkemmin jäsenkirjeessä.
Jukka Setälä kertoi tulevasta matkasta kokouksen muissa asioissa.

Seura myönsi juhlavuoden kunniaksi tulleiden hakemusten pohjalta muutamat stipendit. Stipendin saivat Eeva Huolman
ja Arnold Honkanen. Kokouksen lopussa aiemmin seuran stipendin saanut Laura Aalto-Setälä piti esitelmän.

Suvun uusien nettisivujen rakentamisesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan hallituksen jäsenille.

E.N. Setälä -juhlaseminaari ja seppeleenlasku

Helsingin yliopisto järjesti eräiden muiden tahojen kanssa E.N. Setälä -aiheisen juhlaseminaarin ma 3.3.2014 HY:n tiloissa. Tilaisuus oli erittäin valaiseva ja sisälsi useita esitelmiä ym. Suuret kiitokset tilaisuden järjestäjille.

E.N. Setälän syntymäpäivänä 27.2.2014 klo 10 suoritettiin myös seppeleiden lasku Hietaniemen hautausmaalla yliopiston ja muutamien muiden tahojen toimesta. Myös sukuseura kävi laskemassa omat kukat haudalle hallituksen edustajien voimin.

(Julk. 23.3.2014 / MAS)

_____________________________

Sukukokousuutisia - su 16.6.2013
Linnanmäki, Helsinki

Vuoden 2013 vuosikokous pidettiin Linnanmäellä, Helsingissä.

Tilaisuuden aluksi Lasten Päivän Säätiön henkilöstöpäällikkö Heikki Pitkänen
kertoi Linnanmäen historiasta ja nykytilanteesta sekä valotti myös tulevaisuuden näkymiä.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Paikalla oli 33 suvun edustajaa.
Kaikki hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin uudelle kaudelle, samoin varajäsenet. Kiitokset
luottamuksesta. Kuluvan vuoden tavoitteisiin kuuluvat valmistelut v. 2014 vietettävän E.N. Setälän syntymän
150-juhlavuoden huomioimiseksi. Aikeissa on mm. ko. merkkivuoden postimerkin suunnittelu
sekä matka Viroon ja Latviaan, E.N. Setälän jalanjäljille. Seura tulee myöntämään juhlavuoden
kunniaksi taas myös joukon stipendejä, jotka julistetaan näin haettavaksi suvun nuorisolle.

Suvun uusien nettisivujen rakentamisesta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan hallituksen
jäsenille.

(Julk. 16.6.2013 / MAS)

_____________________________

Sukuseuran sisäiset sivut yhä rikki

Palveluntarjoajan palvelinvian seurauksena seuran sivuille ilmestyi myös vikatilanne, joka
aiheutti niiden sulkemisen, pahoittelumme. Sivut pyritään saamaan uudelleen käyttöön
mahdollisimman pian. Seuraa mahdollisuuksien mukaan näiden julkisten sivujen tiedotteita
ja/tai rekisteröidy seuran sisäisille Facebook-sivuille, jos olet jo ko. palvelun piirissä.

(Julk. 20.1.2013, päiv. 3.2.2013 / MAS)
_____________________________

Huom! Aika muuttunut:

Sukukokous su 16.6.2013 klo 16-
Linnanmäki, Helsinki

Vuoden 2013 kokouksen pitopaikaksi on valittu Linnanmäki
kesäkuun puolivälissä - varaa aika jo kalenteriisi!


Suvulla myös oma suljettu ryhmä Facebookissa (Kokemäen Setälät), sukuun kuuluvien
toivotaan liittyvän ko. ryhmään myös siellä!


(Julk. 5.1.2013, päiv. 3.2.2013./ MAS)
_____________________________



Sukukokous la 24.3.2012 klo 13-
Kaapelitehdas
Ruoholahti, Helsinki

Jäsenkirje on kirjeenä ja/tai emailina lähtenyt jäsenille ja se on liitteineen
kokonaisuudessaan luettavissa nyt myös sisäisillä jäsensivuilla!
Varaa heti kalenteristasi em. päivä ja ilmoittaudu mukaan, ohjelmaa tiedossa
kokonaisuudessaan paikan päällä klo 11.30 - 16!


Vuotta 2012 vietetään suvun piirissä mm. yhden Suomen valokuvataiteen uranuurtajan,
Vilho Setälän syntymän 120-vuotisjuhlavuoden merkeissä.


Jos sinulla suvun jäsenenä ei vielä ole tunnusta seuran sivuille, rekisteröidy yo. linkin kautta!
Suvulla myös oma suljettu ryhmä Facebookissa (Kokemäen Setälät), sukuun kuuluvien
toivotaan liittyvän ko. ryhmään myös siellä!


(Julk. 19.2.2012, päiv. 22.2.2012./ MAS)
_____________________________

Suvun ministeriedustus jatkuu

Cai-Göran Alexander Stubb tuli valituksi keväällä 1. kaudelle eduskuntaan ja kesäkuulla 2011
pitkäksi venyneissä hallitusneuvotteluissa uuteen ministerivirkaan, tällä kertaa Eurooppa-
ja ulkomaankauppaministeriksi.

Sukuseuran hallitus on lähettänyt lämpimät onnittelut Alexille mm. Facebookin välityksellä, jossa hän
aktiivisesti, käytännössä päivittäin, raportoi menossa olevia asioita.

P.S. Alexin omat kotisivut löytyvät osoitteesta: www.alexstubb.com

_____________________________

Sukukokous 11.-12.6.2011 Turku

Jäsenkirje on kirjeenä ja emailina valmistumassa ja lähdössä jäsenille heti maaliskuun alussa!
Kirje luettavissa kokonaisuudessaan tällöin myös sisäisillä jäsensivuilla!
Varaa jo kalenteristasi em. päivät, ohjelmaa la klo 12 - su klo 12 tiedossa!

_____________________________

Sukukokous 13.3.2010 klo 12 - Gardenia, Viikki, Helsinki

Jäsenkirje on postitettu kirjeenä tai emailina tiedossa oleviin osoitteisiin sääntöjen edellyttämällä tavalla.
Kirje luettavissa kokonaisuudessaan myös sisäisillä jäsensivuilla!

_____________________________

Sukukokous 13.6.2009 klo 12 - Seurakuntakoti, Lavia

Jäsenkirje postitettu wapun jälkeen ja lähetty myös emailina tiedossa oleviin osoitteisiin.
Kirje liitteineen luettavissa myös sisäisillä jäsensivuilla!

_____________________________

Suvun toinen ulkoministeri

Cai-Göran Alexander Stubb tuli 1.4.2008 eli 40-vuotispäivänään valituksi kokoomuksen toimesta ulkoministerin
virkaan Ilkka Kanervan seuraajaksi - virallisesti hän vannoi ministerin valan perjantaina 4.4.

Alex on näin suvun historian toinen ulkoministerin salkun haltija. Häntä ennen Emil Nestor Setälä toimi sekä
ulkoministerinä (1925-26) että opetusministerinä (1917-18 ja 1925) Suomen itsenäistymisen alkuvaiheessa.

Sukuseuran hallitus on lähettänyt uudelle ulkoministerillemme lämpimät onnittelut!

_____________________________

 

Copyright (c) Markku Aalto-Setälä 2014 - webmaster . m a s (a t) k o l u m b u s . f i. All rights to pictures reserved.